Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

TÄSTÄ KAIKKI ALKOI!

Ensimmäisessä jaksossa Zane huijaa Cleon auttamaan häntä veneen korjaamisessa, mutta työntääkin veneen vesille Cleo kyydissä. Rikki kuitenkin puuttuu asiaan ja hyppää veneeseen laiturilta. Cleo ja Rikki päättävät lähteä pienelle ajelulle ja ottavat Emmankin mukaan. Kesken ajelun veneestä loppuu bensa ja tytöt joutuvat soutamaan lähellä olevalle Mako-saarelle, joka on vanha tulivuori. Saarella tytöt lähtevät metsään päin, ja ollessaan tulivuoren juurella, Cleo liukastuu ja liukuu tulivuoren sisälle. Emma ja Rikki tulevat myös perästä. Tulivuoren sisällä he huomaavat, että siellä on pieni allas, josta lähtee 'tunneli' mereen. Tytöt päättävät sukeltaa sitäpikin mereen ja sitä kautta pois saarelta. Kun kaikki tytöt ovat altaassa, vesi rupeaa kuplimaan ja täysikuu paistaa suoraa altaaseen, mutta tytöt jatkavat matkaansa ja pääsevät pois saarelta. Seuraavana päivänä kun Emma on menossa uimaan ja on juuri sukeltanut, hän huomaa että hän on muuttunut merenneidoksi. Samaan aikaan Rikki kävelee puistossa ja häneen lentää sadettimesta pieni vesipisara ja hän muuttuu myös merenneidoksi. Cleo huomaan muuttuvansa merenneidoksi omassa kylpyhuoneessaan, kun hän on kylvyssä. Tästä lähtien tyttöjen on varottava vettä, sillä jos pienikin vesipisara osuu heidän ihoonsa ja eikä sitä kerkiä pyyhkiä pois alle 10 sekunnin kuluessa, he muuttuvat merenneidoiksi. Cleo on ensimmäinen, joka löytää voimansa. Hän kertoo asiasta tytöille ja näyttää mihin pystyy, siinä samalla myös Emma huomaa oman kykynsä. Rikki yrittää löytää kykyään silloin, mutta mitään ei tapahdu. Vasta istuessaan Lewisin kanssa JuiceNet-mehubaarissa hän löytää voimansa. Cleo pystyy siis muokkaamaan vettä, esim. tekemään siitä kuplia tai nostattamaan vesipatsaan. Emma voi jäädyttää veden ja Rikki puolestaan sulattaa jään ja kiehuttaa ja haihduttaa vettä.

©2017 H2O Just add water - suntuubi.com